Tietokoneiden ja internetin yleistyminen on muuttanut valtioiden sodankäynti-, hyökkäys- ja puolustusmenetelmiä. Historiallisesti tarkasteltuna internetin kehitys on palvellut ensisijaisesti sotilaskäyttöä. Sotilaskäytön jälkeen verkkoa alettiin hyödyntää kaupallisesti, kunnes se levisi laajaan henkilökohtaiseen käyttöön. Nykyään jokaisessa kodissa on yksi tai useampi tietokone. Sotia on käyty ja kohteisiin on hyökätty muun muassa tiedonhankinnan, hyökkäysten, vahingoittamisen, tuhoamisen ja verkkojen hallinnan keinoin. Koska teknologia on laajalle levinnyttä, helposti saatavilla ja edullista, tällaisia iskuja voivat tehdä valtioiden lisäksi myös yksityishenkilöt itse, mikä vaikeuttaa rikosten havaitsemista ja niistä rankaisemista. Erityisen vakava ja oikeudellista ratkaisua vaativa ongelma on se, kun hyökkäyksiä vihamielistä toimijaa tai valtiota vastaan tehdään jonkin valtion tuella. Kuten perinteisessä sodankäynnissä, hyökkääjän henkilöllisyyden epäselvyys, iskujen lähteminen useilta eri alueilta sekä todisteiden hankkimisen ja havaitsemisen vaikeus tekevät rikosten määrittelemisestä ja sanktioiden asettamisesta haastavaa. Myös tavat suojata ja säilyttää tietoa, joka on muuttuvan maailman arvoista tärkein, ovat muuttuneet. Hakkerit, jotka tunkeutuvat salaisiin järjestelmiin hyödyntämällä järjestelmähaavoittuvuuksia ja anastavat tärkeitä salaisuuksia, toimivat nykyään valtioiden lukuun kybersotureina. Valtiosalaisuuksien suojaaminen ja se, että muut valtiot voivat kyberhyökkäyksillä ottaa haltuunsa puolustusjärjestelmän, ovat tulleet osaksi valtion puolustusta. Kyberavaruus (cyberspace) on ympäristö, joka muodostuu eri puolille maailmaa ja avaruutta levittäytyneistä tietojärjestelmistä sekä niitä yhdistävistä verkoista. Termin ”kyberavaruus” otti ensimmäisenä käyttöön tieteiskirjailija William Gibson 1980-luvun alussa, ja termi, joka on päätynyt myös kirjoittajan omaan kieleen, on yhä käytössä. Kansallisessa kyberturvallisuusstrategiassa kyberavaruuden sijaan on kuitenkin valittu ja määritelty käsite kyberympäristö (cyber environment). Kaikenlaiset maailman palvelut ja toiminnot tapahtuvat kyberympäristössä. Se tarjoaa ihmiskunnalle paljon hyödyllisiä palveluja, ja sekä julkiset että yksityiset organisaatiot käyttävät sitä toiminta-alueenaan. Tätä hyödyllistä ympäristöä voidaan kuitenkin käyttää myös pahantahtoisiin tarkoituksiin.
Kyberavaruus (cyberspace) on ympäristö, joka koostuu eri puolille maailmaa ja avaruutta levittäytyneistä tietojärjestelmistä sekä niitä yhdistävistä verkoista.
Sotilasjärjestelmien ja armeijoiden riippuvuus teknologiasta ja tietojärjestelmistä kasvaa vähitellen. Nykyään monet aseet, maalinetsintä-, johtamis- ja viestintäjärjestelmät toimivat tietokoneiden ja ohjelmistojen varassa. Yhdysvaltain puolustusministeriö määrittelee kyberoperaatioiksi kyberkyvykkyyden käytön, jonka ensisijaisena tavoitteena on saavuttaa sotilaallisia päämääriä tai vaikutuksia, ja termiä näyttää käytettävän ”tietokonehyökkäysten” synonyyminä. Puolustusministeriö (DoD) määrittelee tietokoneverkkohyökkäykset seuraavasti: ”tietokoneissa ja tietokoneverkoissa olevan tiedon turmeleminen, estäminen, heikentäminen tai tuhoaminen tietokoneverkkojen avulla”.
Sana ”hakkeri” juontaa juurensa englannin kielen sanasta hacker. Hakkereita pidetään taitavina ja tietokoneohjelmista innostuneina henkilöinä. Termi hack on synnyttänyt lukuisia käsitteitä, kuten hakkeri, hakkerointi ja haktivismi. Hakkerilla tarkoitetaan henkilöä, joka hankkii luvattoman pääsyn henkilökohtaisiin tietokoneisiin tai eri organisaatioiden ja laitosten järjestelmiin ja verkkoihin. Heillä on syvällistä osaamista tietokone- ja viestintäteknologioista sekä tavanomaista korkeampi ohjelmointitaito, minkä ansiosta he kehittävät ja käyttävät edistyneitä ohjelmistoja. Hakkerit kykenevät säännöllisesti murtautumaan niin yksittäisiin tietokoneisiin kuin laajoihin tietoverkkoihinkin. Järjestelmään päästyään he voivat asentaa haittaohjelmia, varastaa luottamuksellisia tietoja tai valjastaa murretut tietokoneet roskapostin levittämiseen. Hakkerointi tarkoittaa salaisen ja suojatun tiedon haltuunottoa järjestelmästä. Tunkeuduttuaan järjestelmään hakkeri voi liikkua siellä luvatta, hankkia salasanoja, varastaa löytämiään tietoja ja tehdä haluamiaan muutoksia.
Hakkerit luokitellaan usein sen mukaan, kenen lukuun he toimivat ja mitkä heidän päämääränsä ovat. Hakkereiden motiiveja kuvataan yleensä heidän ”hattujensa väreillä”, ja heidät jaetaan joko hyväntahtoisiin tai pahantahtoisiin toimijoihin. Metaforisesti hakkerit jaetaan usein valkohattuihin, harmaahattuihin ja mustahattuihin. Nämä nimitykset ovat peräisin vanhoista spagettiwesterneistä, joissa konnalla oli yleensä musta ja hyviksellä valkoinen stetsoni. Kohtaamasi hakkerin tyypin määrittää kaksi päätekijää: toiminnan motivaatio ja lain rikkominen. Punahatut näkevät itsensä eri tavalla kuin muut hakkerit.
Hakkerit jaetaan yleensä vertauskuvallisiin ryhmiin eli valkohattuihin, harmaahattuihin ja mustahattuihin.
Yhteisöpalvelut, kuten Twitter, Facebook ja Instagram, ovat muodostuneet kanaviksi, jotka ovat luoneet pohjan aktivismin syntymiselle. Sosiaalisessa mediassa aika ja paikka eivät aseta rajoja, ja jakaminen sekä keskustelu ovat sen ydintä. Viestimällä ja jakamalla sisältöä sosiaalisen median alustoilla ihmiset muodostavat ryhmiä, joissa eriävät näkemykset kohtaavat ja samalla tavalla ajattelevat tukevat toisiaan. Kyberturvallisuuden uhkamenetelmät ja -työkalut Virukset, troijalaiset, madot, zombiarmeijat (botnetit), ei-toivottu sähköposti (roskaposti), näppäilynallentajat (keyloggerit), vakoiluohjelmat, palvelunestohyökkäykset (DoS), IP-osoitteen väärentäminen (IP spoofing), verkkoliikenteen kuuntelu (sniffing), tietojenkalastelu (phishing) ja propaganda. Tunnettuja hakkereita, hakkeriryhmiä ja haktivistiliikkeitä: WikiLeaks ja Bradley Manning, Comment Crew, Fancy Bear, Anonymous, Lazarus, LulzSec ja Cyber-Warrior. Kun valtioiden, instituutioiden ja yksilöiden tietoisuus kyberavaruuden uhista on kasvanut, kansainväliset järjestöt ja valtiot ovat alkaneet kehittää useita aloitteita. Koska kyberavaruus ulottuu kauas yksittäisten valtioiden rajojen ulkopuolelle, kansainvälisten järjestöjen toiminta ja valtioiden välinen yhteistyö korostuvat, kun halutaan luoda tehokkaita kyberturvallisuutta koskevia toimia ja ratkaisuja. Ajatus aseellisesta vastauksesta verkkohyökkäyksiin voi johtaa siihen, että kyberisku tulkitaan sodan syyksi (casus belli). Toisaalta jotkut katsovat, että kyberympäristöstä peräisin oleviin uhkiin on vastattava samassa ympäristössä. Nämä näkökulmat herättävät keskustelua iskujen lähteistä, kohteista ja voimankäytön oikeasuhteisuudesta.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa, Itävallassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Suomessa, Italiassa, Turkissa, Ruotsissa, Sveitsissä, Australiassa, Kanadassa, Intiassa, Japanissa, Espanjassa, Portugalissa, Englannissa, Malesiassa ja Singaporessa pyritään luomaan tiukkoja kyberturvallisuuteen liittyviä sääntöjä, sanktioita ja rajoituksia, useimmissa maissa alan lainsäädäntö on yhä riittämätöntä. Moni valtio vastustaa terrorismia ja ottaa siihen julkisesti kantaa, mutta tukee samalla eri tavoin terroritoimintaa vastustajinaan tai vihollisinaan pitämiään valtioita vastaan. Lisäksi jotkut valtiot tukevat kilpailevia maita vahingoittavia kyberiskuja kyberavaruudessa, jossa tekijöiden henkilöllisyys on helppo peittää ja jäljittäminen poikkeuksellisen vaikeaa. Kyberturvallisuusharjoitukset ovat erittäin tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan paljastaa teoriassa toimivien järjestelmien haavoittuvuudet ja varmistaa tarvittavien suojatoimien toteutuminen. Kyberturvallisuuden uhkien ja niiden aiheuttamien vahinkojen laajuus osoittaa, että tarvittavia toimenpiteitä on paljon, ne ovat monenlaisia ja ne vaativat koordinointia. Kaikkien näiden toimenpiteiden lisäksi katsotaan, ettei mikään teknologia voi korvata valveutunutta käyttäjää. Lähteet Kara, M. (2013), Siber Saldırılar – Siber Savaşlar ve Etkileri Öğün, M., Kaya, A. (2013) Siber Güvenliğin Milli Güvenlik Açısından Önemi ve Alınabilecek Tedbirler. Central and Eastern European Online Library (Yıl: 18 s. 145 -182). Yayla, M. (2014), Siber Savaş ve Siber Ortamdaki Kötü Niyetli Hareketlerden Farkı. Yayla, M. (2013), Hukuku Bir Terim Olarak “Siber Savaş”. AHMET SELÇUK, 2020