Tällä sivulla kerrotaan tiivistetysti, miten WeCode ry:n jäsenyys toimii. Tiedot perustuvat yhdistyslakiin (503/1989) ja siihen, mitä tällä sivustolla jo kerrotaan.
Kuka voi liittyä
Jäseneksi voi hakea jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. WeCode ry:n tavoitteena on tarjota koulutusmateriaaleja, käytännön koulutusta ja asiantuntijaohjausta IT-ammattilaisille, alanvaihtajille ja alalle vasta tuleville.
Hakeminen ja jäseneksi hyväksyminen
Jäseneksi haetaan jäsenyyssivun lomakkeella. Lähetämme ensin sähköpostiisi linkin osoitteen vahvistamista varten; hakemus, jota ei vahvisteta 7 päivän kuluessa, poistetaan. Tämän jälkeen jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus (yhdistyslain 12 §:n mukaan hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty). Päätöksestä ilmoitetaan sinulle sähköpostitse.
Jäsenmaksu
Vuotuinen jäsenmaksu on tällä hetkellä 30 €. Maksun suuruus määrätään yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. Hallitus lähettää maksutiedot uusille jäsenille erikseen.
Jäsenen oikeudet
Jäsenellä on oikeus osallistua yhdistyksen kokouksiin ja äänestää niissä. Yhdistyslain 25 §:n mukaan jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni, jollei säännöissä ole toisin määrätty. Jäsenet voivat myös osallistua yhdistyksen tapahtumiin.
Eroaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä milloin tahansa ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi (yhdistyslaki 13 §). Hallitus voi päättää, että ilmoituksen voi tehdä myös muuten todisteellisesti, esimerkiksi sähköpostitse. Säännöissä voidaan määrätä, että eroaminen tulee voimaan vasta määrätyn ajan, enintään vuoden, kuluttua eroamisilmoituksesta.
Erottaminen
Yhdistys voi erottaa jäsenen säännöissä mainitulla erottamisperusteella ja aina, jos jäsen on jättänyt täyttämättä velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut (esimerkiksi jättänyt jäsenmaksun maksamatta), on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja (yhdistyslaki 14 §). Erottamisesta päättää yhdistyksen kokous, jollei säännöissä ole määrätty, että siitä päättää hallitus. Jäsenelle varataan ennen päätöstä tilaisuus antaa selityksensä, paitsi jos erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen (15 §).
Jäsenluettelo
Yhdistys pitää jäsenluetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka (yhdistyslaki 11 §). Luettelon henkilötietojen rekisterinpitäjä on yhdistys, ja rekisterinpitäjän tehtävistä vastaa hallitus. Henkilötietojen käsittelystä kerrotaan tietosuojaselosteessa.
Tämä sivu on tiivistelmä jäsenyydestä. WeCode ry:n (Y-tunnus 3500714-9) Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröidyt säännöt ja yhdistyslaki ovat ensisijaisia.